Kaikkea ja vielä paljon muuta Steissin ja Stockan välissä
Citycenterin liikevalikoimasta löytyy paljon mielenkiintoisia toimijoita usealta eri toimialalta. Etenkin K1-kerrokseen on kerääntynyt muissa keskuksissa harvinaisempia tuttavuuksia. Käydäänpä katsomassa, mitä kaikkea täältä oikein löytyy!
Citycenter on kauppakeskuksena ilahduttavan erilainen myös liiketarjonnaltaan. Esimerkiksi K1-kerroksesta löytyvä Fantasiapelit keskittyy laajalla skaalalla pelimaailmaan. Kun kaipaat ajanvietettä, löydät liikkeestä niin lauta-, rooli kuin korttipelejä. Lisäksi valikoimissa on kirjoja ja oheistuotteita & tarvikkeita pelaajille ja peli-, sarjakuva-, elokuva- ynnä muille harrastajille.
Helsingin Pantti on vuonna 1882 perustettu panttilainaukseen, huutokauppatoimintaan ja korujen myyntiin erikoistunut yritys. Pantattavaksi voit tuoda esimerkiksi koruja, kelloja, hopeaesineitä tai soittimia. Lisäksi elektroniikka, merkkituotteet, taide ja design-esineet ovat hyviä vakuuksia. Liikkeeseen voit tulla myös ostoksille ja tehdä yksilöllisiä löytöjä.
Liike on nimiesikuvansa mukaisesti värikäs ja monipuolinen ostospaikka mm. vaatteille, koruille sekä sisustustavaroille. Valikoimissa yhdistyvät sekä intialaiset että länsimaiset vaikutteet. Suitsukkeiden ja tuoksuöljyjen omintakeiset aromit voit aistia jo liikkeen ulkopuolelta.
Kuvatehdas K1
Lähes mitä ikinä keksitkään valokuvistasi tehdä, Kuvatehdas toteuttaa sen aina jättikuvatulosteista varvastossuihin. Vuosikymmeniä valokuva-alalla toimineessa perheyrityksessä osataan neuvoa sinua kaikessa valokuvaukseen liittyvässä. Liikkeestä saat tietenkin myös sähköiset passikuvat, aidot valokuvat jne.
Lush K1
Lushin löytää helposti huumaava tuoksua seuraamalla. Lushin erikoisalaa ovat tuoreet, käsintehdyt kosmetiikkatuotteet, jotka ovat vegetaarisia ja suurin osa myös vegaanisia. Liikkeestä löydät ekologiset ja luontoa kunnioittavat lahjat sekä monipuoliset kosmetiikkatuotteet omaksi iloksi.
Pähkinätori K1
Pähkinätorin valikoimista löydät tuoreita pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä kuten manteleita, pistaaseja, cashew pähkinöitä sekä inkivääriä. Lisäksi valikoimissa on teetä.
Kirjakauppa Rosebudista löydät erittäin kattavan valikoiman tieto- ja kaunokirjallisuutta. Hyllyissä on sekä uutuuksia, klassikoita että jopa harvinaisuuksia. Liikkeessä on myös erilaisia tapahtumia kirjajulkkareista keskustelutilaisuuksiin.
Halpaakin halvempaan hinnoitteluun erikoostunut Saiturinpörssi on sentinvenyttäjän valinta kodintarvikehankintoihin sukista suklaapatukoihin ja shampoista säilytyslaatikoihin. Tiesitkö muuten, että Saiturinpörssi on kotimainen perheyritys?
Shop Tetuan K1
Yksilöllisen katumuodin suunnannäyttäjä Shop Tetuan avasi liikkeen asematunnelissa vuonna 1970 ja liike palvelee edelleen samalla paikalla. Vaatteiden ja päähineiden lisäksi voit hankkia Tetuanista kengät, korut ja vaikkapa päheät aurinkolasit.
Vielä lopuksi piipahdamme 3. kerrokseen, josta löytyy Gay Nightclub Hercules. Sateenkaarikansalle suunnattu yökerho Hercules tarjoaa perinteisen biletyksen lisäksi mm. taidetta, livemusiikkia sekä Drag-esityksiä.